sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Kuva-arkiston kätköistä


Kahvila Regatta Töölössä heti soutustadionin vieressä on täynnä elämäniloa. Oikea asenne välittyy myös asiakkaisiin, santsikahvista saa viisi senttiä takaisin ja nyt kahvilan vierestä jäältä löytyy kiikkustuolinapakelkka. Testasin tänään ja taisi startata kevään.


Budapest toi joululomalla mieleen Fedja setä, kissa ja koira -kirjan. Värejä löytyi niin metroista kuin betoniviidakon keskeltä. Graffitinmaalaajat ja tagaajatkin arvostavat iloista ilmettä, ei yhtään ylimääräistä merkintää.


Kauempaa katsottuna tämä istuskelulaituri Töölön soutustadionin toisella puolella (Regattasta katsottuna) näyttää ankealta ja tarkoituksettomalta. Hymy löytyy tällä kertaa räpylöistä.


Olen Kuopiosta ja lähiöstä kotoisin, enkä ennen tätä joulua ollut törmännyt kerrostalon yhteiseen joulukuuseen. Palasin kotiin myöhään illalla ruttuisena ja allapäin ja tämä näky sai hengästymään. Salama ei tee näylle kunniaa, pakkasesta tulleelle valoisa ja kaunis kuusi toivotti tervetulleeksi niin lämpimästi kuin vai voi kuvitella. Meinasin jäädä sen juurelle yöksi, hyvä mieli meinasi ottaa vallan.

Hei tervetuloa!

Ensimmäistä kertaa ajatus omasta blogista heräsi viime syksynä, kun törmäsin yhä useampien ystävien blogeihin jopa aamutelevisiota katsellessa. Aiheita löytyy, yksi kirjoittaa kauneudesta ja tyylistä, toinen löydöistä ja kokeilusta ruoanlaitossa ja kolmas julkaisee valokuvausharrastuksen helmiä. Nämä aiheet eivät kuitenkaan tuntuneet omilta.

Sitten lokakuisena aamuna ruuhkabussissa töihin törmäsin käsintehtyyn julisteeseen "Bussissakin saa hymyillä!" Se sisälsi kuvia hymyilevistä kasvoista sekä vanhasta kunnon linjurista. Noin viikkoa myöhemmin selvisi lehdestä, että eräs HKL:n kuskeista harrastaa tällaista skräppäyksen tyyppistä toimintaa ja haluaa levittää iloa ja hyvää mieltä totisten matkustajien joukkoon liimailemalla julisteita busseihin. Tämän aamun jälkeen olen alkanut miltei päivittäin huomaamaan asioita tai tekoja, joilla ihmiset tahtovat toisilleen hyvää mieltä. Tässäpä siis Joutsenmerkki-blogini idea. Ja jos asia ei ole tahallaan tehty, mutta saa hymyilemään ja oivaltamaan, sekin saa tilansa täältä. 

Blogini nimi linkittyy ajatuksissa ensimmäiseksi viralliseen joutsenmerkkiin. Tarkoituksenani ei ole käyttää tätä sertifikaattia laittomasti kopioiden, vaan tuoda siihen uusi ulottuvuus. Toinen peruste blogin nimelle on uusi sukunimeni, jonka otimme yhdessä pikkusiskoni kanssa. Nimi olisi hävinnyt suvustamme, se on kaunis ja saimme muun muassa isoäitimme erittäin iloiseksi. 

Toivotan myös sinulle oivalluksen ja ilahtumisen hetkiä, 
Sanni Swahn